Aura Fest järjestetään tulevana viikonloppuna: ”Erittäin vahva maskisuositus”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Turussa ensi viikonlopuksi suunniteltu Aura Fest järjestetään koronarajoituksista huolimatta. Tapahtuma mukautuu voimassa oleviin rajoituksiin lisäämällä merkittävästi turvatoimiaan. Turun Kupittaanpuistossa 13. – 14. elokuuta järjestettäville festivaaleille otetaan festarivieraita alle puolet alueen kokonaiskapasiteetista.

Tapahtumassa otetaan käyttöön aikaisempaa enemmän rajoitustoimia ja esimerkiksi aikataulua on muutettu. Samassa yhteydessä perjantailta on peruuntunut Stig ja lauantailta Petri Nygård. Koronaviruksen altistumisia ja tartuntoja ehkäistään muun muassa 6 000 tuoli- ja pöytäpaikkaa sekä myyntipisteitä jonojen ehkäisemiseksi. Lisäksi alueella kiertää myyntipisteitä, jotta vieraat voivat ostaa juomia poistumatta paikaltaan.

Henkilökunnalla on maskipakko ja festarivierailla erittäin vahva maskisuositus. Porteilla jaetaan kasvomaskeja veloituksetta. Lisäksi siivoustiimit puhdistavat kosketuspinnat vähintään tunnin välein ja tapahtumapäivien välissä alueen kaikki kosketuspinnat pestään. Alueelle sijoitetaan runsaasti käsienpesu- ja käsidesipisteitä.

Perjantaina Aura Festin esiintyjinä nähdään muun muassa Behm, Pikku G, Reino Nordin, Spekti, Sanni ja Robin Schulz. Lauantaina esiintyvät muun muassa Mikael Gabriel, Anna Abreu, Elastinen ja Alan Walker. Kahden päivän liput on loppuunmyyty ja sekä VIP- että päiväliput on lähes loppuunmyyty.