Suomeen kaksi uutta Coca-Cola -makua – vanha tuttu palaa uudessa muodossa

Ruoka · Tim Isokivi

Kolajuomien klassikkoa, Coca-Colaa on ollut vuosien varrella tarjolla niin perinteisessä muodossa kuin erikoisversioinakin. Nyt Suomeen on tulossa myyntiin kaksi uutta Coca-Cola -makua. Toinen niistä on uudistettu versio vanhasta suosikista.

Sykysyllä markkinoille saapuu Coca-Cola Zero Sugar Kofeiiniton. Nimensä mukaisesti juoma on paitsi sokeriton, myös kofeiiniton. Sinebrychoffin mukaan kofeiinittomuus on kasvattanut suosiotaan sekä Suomessa että maailmalla, ja Suomi on yksi ensimmäisistä uudella teknologialla valmistettavan kofeiinittoman Coca-Cola Zeron lanseeraavista maista.

– Cokiksen tutusta mausta voi nyt nauttia myös vaikka myöhään illalla ilman, että uni häiriintyy. Suomessakin kolajuomien kulutushetket sijoittuvat usein juuri alkuiltaan ja iltaan, tiedotteessa kerrotaan.

Juomahyllyille ilmestyy myös vaniljanmakuinen Coca-Cola. Kyseessä ei ole varsinaisesti uusi maku, sillä vaniljanmakuista Coca-Colaa myytiin Suomessa viimeksi seitsemän vuotta sitten. Sinebrychoffin mukaan se tekee nyt kuitenkin kuluttajien toiveesta paluun, tällä kertaa sokerittomana Coca-Cola Zeri Sugar Vanilja -juomana.