Faith No More peruu kiertueensa mielenterveyssyistä – Suomen keikkaa ei ole toistaiseksi peruttu

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaihtoehtorockin suurnimiin lukeutuva Faith No More on perunut tälle syksylle suunnitellun kiertueensa. Yhtyeen laulaja Mike Pattonin mukaan taustalla ovat mielenterveyteen liittyvät syyt. Hän perui myös toisen yhtyeensä, Mr. Bunglen suunnitellut esiintymiset.

– Olen pahoillani tämän ilmoittamisesta, mutta mielenterveyssyistä en voi jatkaa Faith No Moren ja Mr. Bunglen suunnitelluilla esiintymisillä. Kärsin pandemian kärjistämistä ongelmista, jotka ovat minulle juuri nyt erittäin haastavia, Mike Patton kirjoitti.

– Uskomme, että esiintymisten jatkamisella olisi ollut erittäin tuhoisa vaikutus Mikelle, jonka arvo veljenämme on meille suurempi kuin hänen työnsä laulajana. Hän voi luottaa saavansa meiltä 100-prosenttisen tuen sille, mitä hänen täytyy tehdä saadakseen asiat kuntoon. Toivomme samaa teiltä, Faith No Moren muut jäsenet tiedottivat.

Päätös koskee Faith No Moren syyskuulle ja lokakuulle suunniteltuja Yhdysvaltojen esiintymisiä sekä Mr. Bunglen syyskuulle suunniteltuja esiintymisiä. Faith No Moren 27. kesäkuuta järjestettävää Helsingin esiintymistä ei ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi peruttu. Yhtyeen verkkosivujen mukaan Faith No Moren on edelleen määrä kiertää Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Euroopassa ensi kevään ja kesän aikana.