Useita elintarvikkeita vedetään markkinoilta – syynä syöpää aiheuttava aine

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet kuluneen vuoden aikana useista elntarvikkeiden takaisinvedoista, joissa syynä on ollut etyleenioksidin liian suuret pitoisuudet. Myös Tulli on löytänyt runsaasti tuotteita, joissa on ollut EU:ssa sallitun rajan ylittäviä pitoisuuksia etyleenioksidia. Etyleenioksidi on myrkyllistä.

Tullin mukaan etyleenioksidia ei saisi esiintyä elintarvikkeissa lainkaan, sillä se voi pitkäaikaisessa käytössä aiheuttaa vakavia terveyshaittoja. Se on luokiteltu syöpää ja solumutaatioita aiheuttavaksi sekä lisääntymiselle vaaralliseksi aineeksi. Joissain osissa maailmaa etyleenioksidia käytetään kuitenkin kasvinsuojeluaineena esimerkiksi siementen ja mausteiden steriloinnissa. EU:ssa käyttö tähän tarkoitukseen on kielletty.

Osa Tullin valvomista etyleenioksidia sisältäneistä elintarvikkeista oli peräisin EU-alueelta, osa EU:n ulkopuolelta. Etyleenioksidia on tähän mennessä tutkittu Tullissa 30 eri tuote-erästä. Valvontaa on kohdennettu muun muassa muiden jäsenmaiden havaintojen perusteella. Tulevaisuudessa valvonta tehostuu entisestään, kun Tullilaboratorion oma tutkimusmenetelmä valmistuu.