Kennelliitto: Korona-aikana hankittu koira olisi hyvä opettaa yksinoloon

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaiskoteihin on hankittu korona-aikana runsaasti uusia lemmikkejä. Vuonna 2020 Kennelliittoon rekisteröitiin lähes 3 800 koiraa enemmän kuin edellisvuonna. Yksi merkittävä syy tälle oli se, että ihmiset viettivät etätöiden ansiosta huomattavasti aikaisempaa enemmän aikaa kotonaan.

Kennelliitto on kehottanut lemmikinomistajia totuttamaan koiriaan myös yksinoloon. Työpaikoille palaaminen saattaa nimittäin laukaista eroahdisusta etenkin niissä koirissa, jotka ovat ehtineet tottua kotona jatkuvasti oleviin ihmisiin. Yksinoloon totuttaminen tulisi aloittaa pienestä pitäen.

– Koronarajoitusten päättyessä monen arki voi muuttua niin, että koira on kotona yksin pidempiä aikoja. Uuteen arkeen on syytä varautua viimeistään nyt totuttamalla koiraa yksinoloon ja opettamalla sille perusasioita arjessa toimimiseen, kertoo Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Tuula Laitinen tiedotteessa.

Koiraa voi totuttaa yksinoloon esimerkiksi antamalla pennulle ruokaa tai herkkuja syötäväksi eri huoneessa kuin missä ihmiset ovat. Omistajan kannattaa eläintenhoidon opettaja Pipa Pässisen mukaan myös poistua aika-ajoin lyhyesti ilman koiraa toiseen huoneeseen tai ulos. Lemmikki ei välttämättä edes huomaa omistajan ollevan poissa, mikäli sille on jätetty herkkuja syötäväksi.

– Omistajan kannattaa tutustua koiraansa ja siihen, mitkä asiat toimivat juuri sille palkkioina. Pentua voi kouluttaa päivittäin lyhyinä hetkinä monenlaisissa paikoissa ja tilanteissa, esimerkiksi kotona sisällä, kotipihalla ja ulkoilun yhteydessä. Palkkioita kannattaa pitää mukana aina, kun pennun kanssa liikutaan jossain, Pärssinen kertoo.