Olivia Culpo paljasti kohutut uimapukukuvansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen malli Olivia Culpo tuli tunnetuksi ympäri maailmaa vuonna 2012 voittaessaan Miss Universum -kilpailut. Nykyisin kaunotar työskentelee myös näyttelijänä ja hänet on nähty muun muassa Amy Schumerin I Feel Pretty -elokuvassa. Taannoin Kreikassa lomaillut missikaunotar on viime aikoina lomaillut näyttävästi muun muassa Italiassa Caprin suositulla lomasaarella.

Nyt Olivia nähdään kuitenkin poseeraamassa upeassa kuvakoosteessa, jossa hän on julkaissut maailmankuulun Sports Illustrated -lehden uimapukunumeron sivuille ikuistettuja poseerauksiaan. Kerran vuodessa ilmestyvä lehti on supermallien Raamattu ja tekee vuosittain useista uusista malleista maailmantähtiä.

Taannoin Olivia Culpo kertoi, että nykyään hän pyrkii syömään terveellisesti 80 prosenttia ajasta ja loput 20 prosenttia hän herkuttelee. Etenkin kuluneen vuoden aikana Culpo on kokenut saavansa hyvästä ruuasta ja herkuista lohtua, minkä vuoksi hän ei ole halunnut kieltää niitä itseltään. Tänä vuonna Culpo pääsi toistamiseen uimapukujen raamatun Sports Illustrated -aikakauslehden maailmankuulun uimapukunumeron sivuille.