Donald Trump perustaa oman somepalvelun – nimeksi Truth Social

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Donald Trump sai hieman ennen presidenttikautensa päättymistä porttikiellon suurimpiin sosiaalisen median palveluihin. Presidentti uhosi perustavansa kokonaan uuden somepalvelun, ja nyt suunnittelmat vaikuttavat edenneen.

Donald Trump on kertonut lanseeraavansa Truth Social -nimisen somepalvelun. Virallisesti palvelun on tarkoitus avautua ensi vuoden alussa, mutta sen beta-versio tulee käyttöön jo marraskuussa kutsun saaneille käyttäjille. Applen sovelluskaupassa julkaistujen ruudunkaappausten perusteella palvelu muistuttaa ulkoisesti Twitteriä.

– Elämme maailmassa jossa Talibanilla on valtava näkyvyys Twitterissä, mutta suosikkinne Amerikan presidenteistä on hiljennetty. Se ei käy päinsä, Trump kuvaili tiedotteessa.

The Guardian -lehden mukaan Truth Socialin omistava Trump Media & Technology Group suunnittelee myös aloittavansa oman videosisällön suoratoistopalvelunsa. Aikaisemmin tänä vuonna Trump perusti myös From the Desk of Donald J Trump -blogin, joka kuitenkin lopetti toimintansa alle kuukaudessa sen avaamisen jälkeen.