Suositussa lasten turvaistuimessa vakavia puutteita – lopeta käyttö heti

Autot Koti & Asuminen Terveys · Tim Isokivi

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on osallistunut EU- ja ETA-maiden viranomaisten yhteiseen kampanjaan, jossa selvitettiin lasten turvaistuimien turvallisuutta. Yhdestä testatusta turvaistuimesta löydettiin vakavia puutteita, ja sen myynti on kielletty.

Takaisinveto koskee Sparcon turvaistuinta, jonka malli on 0-18 kg 4142. Tarkastaja Kaarle Röyttä kertoo tiedotteessa törmäystestien osoittaneen, ettei tuote täytä turvaistuimille asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Tuotteen myynti kiellettiin, ja jo myydyt istuimet määrättiin takaisinvedettäväksi.

Tuotetta on Traficomin mukaan myynyt ainakin Motonet Oy. Sen jakelijana Suomessa toimineen Blue Importi BIM Oy:n mukaan turvaistuin on ollut myynnissä kesäkuusta 2019 tammikuuhun 2021 saakka. Turvaistuimen voi vaihtaa ostopaikassa samankaltaiseen tuotteeseen, tai kaupan voi purkaa.

Traficom neuvoo kuluttajia tarkistmaan aina turvaistuimista, että niissä on ECE R44 tai ECE R129 -hyväksymismerkintä. Istuinten käyttäjiä kehotetaan myös aina noudattamaan ohjeita, erityisesti kiinnitysohjeita. Tärkeää on myös varmistaa turvaistuimen olevan sopivan kokoinen sekä lapselle että ajoneuvoon.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.