MaRa: Pikkujoulukausi ravintola-alalle elintärkeä – koronapassilla juhlimaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ravintolatoimintaa on rajoitettu ankarasti pian kahden vuoden ajan koronaviruksen vuoksi. Matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö MaRa ry muistuttaa, että pikkujoulu on ravintola-alan tärkein yksittäinen sesonki. Sen merkitys on erittäin suuri myös MaRan tapahtumia tarjoaville jäsenyrityksille. Uudet rajoitukset voivat olla viimeinen naula arkkuun.

– Toivon hartaasti, etteivät asiakasyritykset peruisi pikkujoulujaan. Se olisi hirmuinen isku ravintoloille ja tapahtumia järjestäville jäsenyrityksillemme. Erittäin negatiiviset vaikutukset heijastuisivat laajasti myös muille toimialoille, esimerkiksi koronasta pahoin kärsineelle taksialalle. Pikkujoulut voidaan järjestää. Niissä tilanteissa, joissa koronapassin käyttäminen on sallittua, pikkujoulut voidaan järjestää sen avulla. Vetoan pikkujouluja järjestäviin yrityksiin ja kaveriporukoihin, etteivät ne peruisi pikkujouluja, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Ihmiset tarvitsevat nyt sosiaalista kanssakäymistä enemmän kuin koskaan ja vapautta toteuttaa mukavia hetkiä elämässä ystävien kanssa. On mahdotonta ennustaa, kuinka paljon nykyiset rajoitukset tulevat vaikuttamaan koronaviruksen ilmaantuvuuteen, mutta tartunta-aallot näyttävät tulevan aina takaisin – vaikka ravintolat suljettaisiin kokonaan.

– Koronapassi on toiminut ravintoloissa pääosin hyvin. Erittäin negatiivisena seurauksena on kuitenkin vihapuhe somessa ja joidenkin rokote- ja koronapassivastaisten kansalaisten käytös heidän pyrkiessään ravintolaan ilman passia. Ravintolarajoitusten kiristäminen johtaisi hyvin todennäköisesti ikävien asiakaskohtaamisten lisääntymiseen. Toivon kaikilta kansalaisilta ymmärrystä siihen, että koronapassin käytöllä on tarkoitus auttaa yrityksiä selviämään rajoituksista ja siten säilyttää työpaikkoja, Lappi toteaa.