Miehellä 34-senttinen sukuelin – esitteli sitä aamutelevision juontajille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

New Yorkissa asuva Jonah Falcon väittää, että hänen sukuelimensä on maailman suurin. Mies kävi äskettäin esittelemässä varustustaan This Morning -ohjelmassa. Studiossa olleet juontajat, Phillip Schofield ja Josie Gibson, menivät sanattomaksi kuvan nähtyään.

Juontajat eivät olleet uskoa silmiään. Schofield pani kädet silmilleen ja nojasi taaksepäin. Gibson jäi tuijottamaan kuvaa suu avoinna. Falcon näytti sukuelimensä valokuvasta, mutta pöydällä oli myös esineitä, joiden avulla demonstraatio olisi myös voinut onnistua.

Falconin varustus on lepotilassa 24 senttimetriä. Täyteen mittaan kasvaneena se kasvaa kymmenellä senttimetrillä, eli 34 senttimetriin. Mikäli hänelle ei ilmaannu haastajaa, on miehen varustus tällä hetkellä maailman suurin. Aika näyttää merkitäänkö se esimerkiksi Guinnessin ennätystenkirjaan.