Ilotulitteiden maahantuoja: ”Kieltolaki johtaisi vaarallisiin kotipommeihin ja harmaatuontiin”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Saksa ja Hollanti kielsivät ilotulitteiden myynnin vuodenvaihdessa 2021 koronariskeihin vedoten. Maiden lailliset ilotulitemyyjät joutuivat käytännössä toimintakieltoon. Suomen Ilotulitus Oy:n mukaan Saksan ja Hollannin ilotulitemyynti siirtyi naapurimaihin ja pimeille markkinoille. Esimerkiksi saksalaiset matkustivat Tanskaan ostoksille.

Tulitteita rakennettiin myös itse. Vuodenvaihteessa Hollannin ja Saksan media kertoi onnettomuuksista, joissa kymmenet saivat vammoja. Räjähdyksissä menetettiin jopa käsiä ja jalkoja. Järeät laittomat tulitteet aiheuttivat läheltä piti -tilanteita. Esimerkiksi Hollannissa Katwijkin kauppatorilla poliisi joutui eristämään alueen ja kutsumaan räjähdeasiantuntijat paikalle.

– Hollannissa Haaksbergenissä 12-vuotias poika sai surmansa itse tehdystä räjähteestä. Saksassa Hennefissä kotitekoinen tulite tappoi 37-vuotiaan miehen, Suomen Ilotulitus Oy kertoo tiedotteessa.

Suomessa on haluttu kieltää ilotulitusraketit kuluttajilta kansalaisaloitteella. Suomen ilotulitustoimiala pitää kuluttajatuotemyynnin kieltämistä yksittäisessä EU-maassa huonona ajatuksena. Kielto veisi ensin paikalliset toimijat, joiden tehtävä on huolehtia lakien mukaisesta tarjonnasta. Jos kuluttajat eivät saisi ostaa kotimaisilta alan yrityksiltä testattuja ja CE-hyväksyttyjä tulitteita, kysyntä siirtyisi valvomattomiin verkkokauppoihin ja Viroon.

– Parempi keino olisi uudistaa EU:n tuotteita ohjaavat rakennemääräykset. Paitsi että tämä takaisi nopean siirtymän kohti vihreämpiä ilotulitteita koko EU:ssa, Green Deal -hankkeen osana myös tuotteiden äänikysymyksiin olisi mahdollista puuttua, sanoo Suomen toimialayhdistyksen puheenjohtaja Ulf Cederqvist.

Kahdeksan faktaa kotimaisista ilotulitteista:

– Kaikki ilotulitteet on kielletty alle 18-vuotiailta, mukaan lukien tähtisadetikut.

– Ilotulitteita ammuttaessa on ollut suojalasipakko vuodesta 2009 lähtien.

– Kaikki kotimaiset ilotulitteet ovat CE-hyväksyttyjä ja testattuja.

– Tuotetyypeistä on kielletty muun muassa paukkupommit, pienet roomalaiset tai pienet thunder kingit.

– Ilotulitteiden käyttö on rajoitettu kahdeksaan tuntiin vuodessa: sallittu aika on 31.12. kello 18–02.

– Vuodenvaihteen myynti on rajoitettu viiteen päivään vuodessa 27.–31.12.

– Pelastuslaitokset tarkastavat kaikki ilotulitemyyntipisteet vuosittain.

– Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes tekee markkinavalvontaa vuosittain.