South Parkin Kenny kuolee taas – tietenkin koronavirukseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Satiirinen aikuisten animaatiosarja South Park käsittelee usein ajankohtaisiakin aiheita. South Parkissa on nähty myös koronakriisiä käsitteleviä jaksoja, joihin on nyt ilmestynyt kaksi erikoisjaksoa lisää. Tunnin mittaisissa erikoisjaksoissa South Park: Post Covid ja South Park: Post Covid: The Return of Covid kerrotaan tulevaisuuden tilanteesta.

Erikoisjaksoissa mennään 40 vuotta ajassa eteenpäin ja koronavirus jyllää edelleen ihmiskunnan keskuudessa. Se on aiheuttanut välirikon lähes erottamattomana pidetyn nelikon, eli Stanin, Kylen, Ericin ja Kennyn välille. Kenny kuolee koronavirukseen – kuinkas muutenkaan.

Kenny ei kuitenkaan kuole pandemiavirukseen luonnollisissa olosuhteissa, vaan hän on noussut aiemmin noussut arvostetuksi tiedemieheksi. Ystävykset päättävät selvittää, miksi Kenny oikeastaan kuoli ja oliko kuoleman taustalla salaliitto.”Oh my god, they killed Kenny”, kajahtaa jälleen.

South Park -tekijät, Trey Parker ja Matt Stone ovat kirjoittaneet sopimuksen Comedy Centralin ja Paramount Plus -suoratoistopalvelun kanssa sarjan jatkamisesta. Sopimus kestää vuoteen 2027. Sopimuksen arvo on 900 miljoonaa dollaria. Se kattaa kuusi uutta tuotantokautta ja 14 elokuvaa.