Suomalaisen konemusiikin rintamalle on tullut uusi yhtye, kun SUPERR julkaisee tänään Spotifyssä ensimmäisen EP-levynsä. Yhtye kuvailee itseään ennakkoluulottomaksi ja se yhdistelee musiikkityylejä uudella tavalla. Ensimmäinen julkaisu sisältää kolme kappaletta.
– Musiikissa yhdistyvät tämän päivän konesaundit indie-vaikutteisiin kitaroihin, yhtye kuvailee musiikkityyliään.
Vaikka yhtyeen ensimmäinen julkaisu saadaankin julkisuuteen tänään, on ensi-iltansa saavan EP-julkaistun avausraita Mitä mä teen kirjoitettu jo kymmeniä vuosia sitten, tarkemmin sanoen vuonna 1989. Kappaleen on tuottanut lopulliseen muotoonsa brasilialainen DJ-tuottaja Nollan yhteistyössä suomalaisen Jouni Hillbergin kanssa.
Kuuntele SUPERR-yhtyeen musiikkia Spotifystä tästä linkistä.
Nollan toimii DJ:nä Sao Paolon klubeilla ja on tuottanut dance-remixejä monille artisteille. SUPERR-yhtyeen tuottaja kuuli Spotifysta Nollanin New Order-remixin ja päätti ottaa häneen yhteyttä. Tuottajien henkilökemiat ja musiikkimaku kohtasivat, ja yhteistyö alkoi. Sittemmin selvisi, että Nollan on fanittanut jo pitkään suomalaisia metalliyhtyeitä.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten SUPERR tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.