Maksuhäiriöisten määrä väheni ensikertaa 13 vuoteen

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Asiakastiedon mukaan.vuoden 2021 lopussa maksuhäiriöitä oli 389.300 suomalaisella. Nyt heitä on 2.900 vähemmän kuin vuosi sitten. Koronapandemian aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta maksuhäiriöisten henkilöiden määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008.

– Tämä on todella hyvä kehityssuunta. Nuorten maksuhäiriöisten määrä on vähentynyt jo pitkään ja nyt sama käänne nähdään koko kansaa kuvaavassa tilastossa. Valitettavasti seniorikansalaisten taloudelliset vaikeudet lisääntyvät edelleen, sillä yli 60-vuotiaita maksuhäiriöisiä on nyt enemmän kuin vuosi sitten. Tähän ongelmaan on syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota, havainnoi mediavastaava Ville Kauppi Asiakastiedosta.

Suomessa on ryhdytty hyödyntämään positiivista luottotietoa. Positiivinen luottotieto tarkoittaa tietoa luotonhakijan olemassa olevista lainoista, niiden käyttötarkoituksesta, jäljellä olevista pääomista, maksueristä sekä lainoihin mahdollisesti liittyvistä maksuviiveistä. Näiden tietojen avulla vastuullinen luotonantaja pystyy varmistamaan, että hakijan maksukyky riittää uudenkin luoton maksamiseen.