Ford alkaa myymään viimeistelmättömiä autoja – taustalla kansainvälinen sirupula

Autot Digi · Tim Isokivi

Kansainvälinen sirupula on aiheuttanut suuria valmistus- ja toimitusongelmia teknologia-alalla. Nyt autovalmistaja Ford on ilmoittanut alkavansa myymään sirupulan vuoksi keskeneräisiä autoja. Sirut asennetaan asiakkaiden autoihin myöhemmin.

Fordin siruttomina myytävien autojen kerrotaan olevan ajokuntoisia. Tavoitteena on, että sirut toimitettaisiin noin vuoden aikana myymälöihin autoihin asennettaviksi. Automotive News -sivuston mukaan myyntiin tuodaan ainakin Ford Explorer -autoja, joista puuttuu ilmastoinnin ja lämmityksen säätelyyn tarkoitettu siru.

Fordin tehtaat ja niiden ympäristöt alkavat sirupulan vuoksi jo täyttymään keskeneräisistä autoista. Esimerkiksi Fordin Michiganissa sijaitsevan tehtaan piha-alueelle oli viime kuussa kerääntynyt jo satoja lumen peittämiä Ford Bronco -autoja, joita ei oltu voitu viimeistellä ja toimittaa myyntiin puuttuvien sirujen vuoksi.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.