Ireland Baldwin isänsä uusperheestä: ”Poltan pilveä, syön hyvää ruokaa ja keskityn omaan elämääni”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Alec Baldwinin ensimmäinen lapsi, 26-vuotias Ireland Baldwinin ei välitä uusista sisarpuolistaan. Hän on kommentoinut isänsä uutta perhettä, että asia ei kuulu hänelle.

– Saan lukemattomia viestejä ihmisiltä, ​​jotka ovat pakkomielteisiä isääni ja hänen perhettään kohtaan. Monet haluavat kuulla mielipiteeni asiasta. Nyt kerron sen ilmaiseksi: Asia ei kuulu minulle, Ireland Baldwin kirjoitti sosiaaliseen mediaan.

Hän saa pian seitsemännen sisarpuolen. Nainen keskittyy sen sijaan omaan elämäänsä asuessaan Yhdysvaltojen Oregonissa yhdessä poikaystävänsä RAC-muusikko André Allen Anjosin ja kuuden koiran kanssa.

– Poltan pilveä, syön hyvää ruokaa ja välitän omista asioistani, hän kertoi ja lisäsi olevansa malli, käsikirjoittaja ja koirankasvattaja.

– Olen niin kiitollinen ja onnekas saadessani elää näin.

Hillary ja Alec Baldwin saavat syksyllä seitsemännen lapsensa. Heillä on kahdeksanvuotias Carmen ja vuoden ikäinen María Lucía sekä neljä poikaa, eli kuusivuotias Rafael, viisivuotias Leonardo, kolmevuotias Romeo ja 1,5-vuotias Eduardo. Ireland Baldwin on Alecin ja Kim Basingerin tytär.