Muistatko tarkistaa jouluvalojen kunnon käytön jälkeen?

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lukuisten kotien ikkunoita ja pihoja koristivat jälleen vuodenvaihteessa näyttävät jouluvalot. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa näiden valosarjojen turvallisesta käytöstä ja että niiden kunto on hyvä tarkistaa myös käytön jälkeen.

Ulkona tulisi käyttää ainoastaan ulkokäyttöön varta vasten suunniteltuja valosarjoja. Tukes muistuttaa, etteivät sisävaloja ja niiden muuntajia ole suunniteltuja kestämään kosteutta ja kylmyyttä. Joskus ulkokäyttöön suunniteltujen valosarjojen muuntaja on tarkoitettu sisäkäyttöön, jolloin valosarjan johto pitää johtaa varovasti ulos esimerkiksi ikkunan kautta.

Tukes kehottaa vanhoja valosarjoja käyttäviä tarkistamaan niiden kunnon silmämääräisesti. Syytä on myös varmistaa, etteivät valosarjat ja niiden muuntajat ole menneet sekaisin keskenään. Mikäli vanhojen valojen kunto tai turvallisuus epäilyttävät, on ne turvallisuusasiantuntija Seppo Niemen mukaan syytä korvata uusilla ennen kuin valosarjojen käyttäminen on seuraavan kerran ajankohtaista.

Vanhoissa valosarjoissa valot ovat usein hehkulamppuja, uusissa puolestaan turvallisempia ja vähemmän energiaa vieviä led-valoja. Muuntajan kautta pienoisjännitteellä toimivat valot ovat suoraan verkkojännitteellä toimivia valoja turvallisempia. Muuntajalla toimivissa valoissa on pienempi sähköiskun.