Miljardööripari ei jätä lapsilleen perintöä – kaikki hyväntekeväisyyteen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Australian toiseksi rikkain pariskunta, Andrew ja Nicola Forrest, ei aio jättää 27 miljardin dollarin omaisuuttaan perinnöksi kolmelle lapselleen. Sen sijaan pariskunnan omaisuus jaetaan useille hyväntekeväisyysjärjestöille, mukaan lukien alkuperäiskansojen tukiyhdistys, koulutus ja syöpätutkimukset.

– Elämme kodissa ja minulla on hieno elämä – mutta rahalla ei voi ostaa niitä asioita, jotka ovat elämässä tärkeimpiä. Lapset eivät hyödy siitä, että he luulevat perivänsä valtavan määrän rahaa, Nicola kertoo ABC:n Australian Storyn haastattelussa.

Maallista omaisuutta ei saa mukaansa kuoleman jälkeen, joten pariskunta on päättänyt luopua kaikesta paitsi henkilökohtaisista tavaroistaan ennen kuolemaansa. Heidän mukaansa rahalla voi tehdä jotain hyödyllistä sen sijaan, että miljardit lojuvat tileillä ja sijoituksissa. Rikkauksista tulisi heidän mukaansa vain taakka lapsille, jotka saavat hankkia omaisuutensa itse.

Pariskunta on joutunut panemaan elämässään asiat tärkeysjärjestykseen pakon sanelemana. Arvomaailma muuttui vuonna 1998, kun perheen Matilda-tytär syntyi kuolleena. Lapsen menetykseen ei auttanut maallinen mammona, mutta se pysäytti ja opetti kunnioittamaan niitä asioita enemmän, mitä rahalla ei saa.