Mitä ihmettä? Koira oppi ajamaan autoa maatilalla

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaikka koirat voivat oppia monenlaisia temppuja, mutta harva todennäköisesti osaisi uskoa auton ajamisen kuuluvan niihin. Australialaisella maatilalla asuva Lexie-koira on kuitenkin herättänyt hämmästystä ohjaamalla sujuvasti omistajansa lava-autoa.

Jackrussellinterrieri Lexie asuu 200 hehtaarin maatilalla australian Victoriassa. Koiran omistaja Cam Zschech kertoo oppineensa ajamaan itsenäisesti peltoautolla ja pohtineensa, voisiko se onnistua myös Lexieltä. Pian Zschechille kävi selväksi, että Lexie oli itsekin innokas oppimaan uuden taidon.

Eniten ongelmia koiralle aiheuttaa ajamisessa sen pieni koko. Koira ei tietenkään itse yletä kaasu- tai jarrupolkimiin, joten käytännössä Zschech kytkee auton vaihteen vapaalle ja antaa koiran liikutella rattia. Hän istuu itse vieressä ja tarttuu rattiin tai käsijarruun Lexien huomion herpaantuessa.

– Joskus Lexie nojaa eteenpäin ja joskus se jopa tööttää auton torvea. Lexie on hyvä paimenkoira, Zschech hehkuttaa ABC-uutissivustolle.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.