Poliisi varoittaa vanhempia Jämsänkoskella – vaarallisia leikkejä junaradalla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poliisi varoittaa Jämsänkosken vanhempia lasten mahdollisista vaarallisista leikeistä. Lasten epäillään puuhastelleen vaarallisten leikkien äärellä junaradalla.

Poliisi sai tiistaina 3. ja keskiviikkona 4. toukokuuta tehtävät Jämsän kosken alueen raidealueelle Linnanmäki-Paljakka -alueella. Paikan päältä löydettiin raiteille kerättyjä roskia ja muun muassa öljykanisteri. Roskat aiheuttivat viivästystä junaliikenteelle.

Alueella on Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan nähty tapahtuma-aikana lapsia. Poliisi onkin pyytänyt vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa asiasta ja muistuttamaan junaradalla oleskelun olevan vaarallista. Kovalla vauhdilla kulkevien junien lähestymistä voi olla vaikeaa huomata niiden matalan äänenvoimakkuuden vuoksi.