Salkkaritähti Venla Savikujalta ihana vauvauutinen – odottaa esikoistaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Salatut elämät -sarjasta julkisuuteen noussut näyttelijä Venla Savikuja on paljastanut perheuutisia. 32-vuotias tähti odottaa parhaillaan esikoistaan.

Venla Savikuja kertoi vauvauutisista seuraajilleen Instagramissa. Tähden julkaisemissa ja nopeasti tuhansia tykkäyksiä saaneissa kuvissa hän esittelee kameralle pyöristynyttä vatsaansa.

– YLLÄTYS! Olen kasvattanut ihmistä viime joulukuusta lähtien. Olemme Mulanin ja Atlin kanssa enemmän kuin onnellisia, Savikuja hehkutti.

Tähti viittasi julkaisussa kumppaniinsa ja lapsen isään, islantilaiseen näyttelijään Atli Benediktiin. Mulan on puolestaan tähden koira, joka myös näkyy toisessa Savikujan jakamassa kuvassa. Vuonna 2017 Kööpenhaminaan näyttelemistä opiskelemaan muuttanut tähti on Salattujen elämien jälkeen näytellyt muun muassa sarjoissa Keihäsmatkat sekä Modernit miehet ja elokuvassa Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily.