RMB:n tranceklassikko Spring soitettiin pianoilla – kylmät väreet taattu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi trancemusiikin historian ikonisimmista klassikoista on saksalaisen RMB-yhtyeen huhtikuussa 1996 julkaisema Spring, joka nousi aikoinaan Saksan singlelistalla sijalle seitsemän ja Suomessa singlelistan sijalle 17.

Springin lkistamenestys oli siis vaatimatonta, mutta klubien puolella kappaleesta muodostui jättihitti, joka soi yhä edelleen erityisesti 1990-luvun technoon ja tranceen keskittyvillä klubeilla ja tapahtumissa. Nyt kappaleesta on tehty sen arvolle upeasti sopiva versio kahdella pianolla.

Vaikka juuri Spring muodostui RMB-yhtyeen suosituimmaksi kappaleeksi, nousi myös kaksi vuotta aiemmin julkaistu Redemption-kappale ikoniseen asemaan. 1990-luvun loppupuolelta pitkälle 2000-luvulle saakka lukemattomat klubi-illat ja reivit päättyivät nimenomaan tähän kappaleeseen. Ja päättyvät yhä edelleen vuonna 2022.