Paavo Väyrynen Suomen itsenäisyydestä: ”Sosiaalidemokraatit pelasivat NKP:n ja KGB:n kanssa”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalainen pitkän linjan poliitikko ja Keskustan ministeri Paavo Väyrynen on ryhtynyt taustoittamaan Suomen nykytilannetta historian valossa. Hänen julkaisemansa blogikirjoituksen mukaan Suomen liittyminen sotilasliitto Natoon merkitsee sitä, että maamme luopuu itsenäisyydestään myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

– Minun on vaikea ymmärtää, kuinka kevytmielisesti monet suomalaiset poliitikot ovat olleet viime vuosikymmeninä valmiit luopumaan meille niin rakkaasta itsenäisyydestämme – mahdollisuudesta päättää itse omista asioistamme ja tulevaisuudestamme, Väyrynen kirjoittaa Uusi Suomi -lehden blogiin.

Hän kertaa historiasta, kuinka Suomi saavutti puolueettoman aseman ja vankemman itsenäisyyden presidentti Urho Kekkosen johdolla. Hänen mukaansa Suomen itsenäisyys alkoi kaventua kuitenkin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla, jolloin vasemmistovoimat pyrkivät ajamaan Urho Kekkosesta vasemmalta ohi.

– Suomi siirtyi ulkopolitiikassaan lähemmäksi Neuvostoliittoa ja Neuvostoliitto puuttui aikaisempaa enemmän Suomen sisäpolitiikkaan. Mauno Koiviston arkistojen avauduttua on tullut julkisuuteen dokumentteja, jotka osoittavat, että sosiaalidemokraatit pelasivat yhdessä NKP:n ja KGB:n kanssa Moskovan kortilla erityisesti minua ja Keskustaa vastaan. Itsenäisyyden ja puolueettomuuden puolustajaa suorastaan vainottiin.

Hänen mukaansa Venäjä ei enää puuttunut Suomen politiikkaan Neuvostoliiton hajoamisen ja vuonna 1992 solmitun naapuruussopimuksen jälkeen. Jotta Suomen päätäntävaltaa ei valuisi myöskään muille liittoutumille, ehdottaa Väyrynen turhan rahan kierrättämisen lopettamista Brysselin kautta etenkin maatalous- ja aluepolitiikassa.

– Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa pitäisi unionin tasolla asettaa vain tavoitteet ja jäsenmaat itse päättäisivät, millä tavoin ne toteutetaan. Yksi varteenotettava vaihtoehto voisi olla Euroopan jakautuminen osa-alueisiin, joista yhden tulisi olla Pohjolan yhteisö, hän kirjoittaa ja pyytää, että Suomen itsemääräämisoikeuden menettämisen puolesta puhuneet tahot ryhtyisivät nyt kertomaan ratkaisuja siihen, kuinka Suomen itsenäisyyttä vahvistetaan tulevaisuudessa.