Taapero tilasi vahingossa kotiin 31 juustohampurilaista – äidille jymy-yllätys

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pienet lapset ja vanhempien älypuhelimet voivat olla lähes katastrofaalinen yhdistelmä. Taaperokin voi osoittautua melkoiseksi digivelhoksi äidin tai isän silmän välttäessä.

Texasin Richardossa asuva Kelsey Golden oli tehnyt töitä tietokoneella, kun hänen kaksivuotias poikansa Barrett sai käsiinsä äidin lukitsemattoman puhelimen. Lapsi oli onnistunut käyttämään DoorDash-sovellusta ja tilaamaan kotiin ruokaa McDonald’sista.

Golden ei ollut tietoinen poikansa puuhista ennen kuin ovelle ilmestyi ruokalähetti mukanaan 31 juustohampurilaista. Taapero söi lopulta vain puolikkaan hampurilaisen, eikä Golden tiennyt mitä tekisi ruoille. Niinpä hän jakoi Facebookissa ilmoituksen tarjotakseen hampurilaisia eteenpäin.

Ilmaiset hampurilaiset arvatenkin kelpasivat naisen naapureille. Tilaus oli KRIS-TV -uutissivuston mukaan maksanut yhteensä noin 60 euroa. Taapero oli kuitenkin antanut ruokalähetille sovelluksessa vielä avokätisesti tippiä noin 15 euron edestä.