Jääkiekon MM-kisat ovat parhaillaan käynnissä Tampereella ja Helsingissä. Keskiviikkoiltana pelattiin Suomen ja Ruotsin välinen ottelu, minkä vuoksi Tampereen keskustassa liikkui poikkeuksellisen suuri määrä ihmisiä.
Poliisi on muistuttanut keskustan ja Nokia-areenan alueella olevan voimassa tilapäiinen ilmailun rajoitusalue 30. toukokuuta saakka. Poliisi havaitsi illan aikana kaksi dronea ilmassa keskustan alueella. Toinen drone-lennättäjä tavoitettiin ja hänelle kirjoitettiin sakko ilmailurikkomuskesta.
Suomi-Ruotsi -ottelupäivän Ilta ja yö sujuivat Sisä-Suomen poliisin tiedotteen mukaan suhteellisen rauhallisesti suuresta väkimäärästä huolimatta. Poliisi otti illan ja yön aikana kiinni yhdeksän päihtynyttä häiriökäyttäytyjää.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten drone, MM jääkiekko, Tampere tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.