Neon 2 julkaisi uuden singlen – fanit osallistuivat videon tekoon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalainen pitkän linjan yhtye Neon 2 on julkaissut tänään uuden singlen nimeltään Jäljet. Kappaleesta julkaistiin myös musavideo, johon fanit saivat osallistua lähettämällä valokuvia omaan elämään jälkiä jättäneistä hetkistä. Kuvia tuli muutamassa päivässä useita satoja.

– Elämä on ylä- ja alamäkiä. Surut ja ilot seuraavat toisiaan. Kaikilla meillä on vuosien mittaan eri sävyisiä kokemuksia. Ikääntyminen on sekin ok ja perspektiiviä antava. Biisi syntyi näistä huomioista ja elämän jäljistä, jotka antavat hetkille merkityksiä, kertoo Rami Alanko.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta Neon 2:n perustamisesta. Viime marraskuussa julkaistu, juhlavuoden käynnistänyt Pieninä palasina -single on ollut menestys. Se on viettänyt Suomen virallisella radiolistalla jo 17 viikkoa nousten sijalle 4.