J. Karjalaisen hitin maisema historiaan? Villit lupiinit on syytä poistaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Moni suomalainen muistaa miten J. Karjalainen lauloi uransa kulta-aikaan 1990-luvulla villeistä lupiineista. Tulevaisuudessa kappaleen maalaavat maisemat voivat olla historiaa, sillä villit lupiinit on vieraslajina syytä repiä maasta. Parhaillaan näin tehdään ainakin Tampereella, Yleisradio uutisoi.

Lupiini miellyttää kauneudellaan monien silmää, mutta sillä on kuitenkin haitallinen vaikutus muuhun luontoon. Se nimittäin valtaa kasvualaa monilta alkuperäisiltä niittykasveilta. Lupiinia voidaan vähentää poistamalla sitä ihmisten toimesta tai valjastamalla niitylle avuksi esimerkiksi lampaita.

Villin lupiinin poistaminen edistää paikallisen luonnon monimuotoisuutta. Toinen haitallinen vierailuja on kurtturuusu, jonka poistamiseen suomalaisia on kehotettu jo useasti. Molemmat voidaan hävittää kaivamalla ne ylös juurineen, mutta lupiini voidaan poistaa myös niittämällä. Toimenpide joudutaan siinä tapauksessa tekemään useita kertoja.