Apinarokosta ei pelätä pandemiaa – rokote on jo valmiina

Terveys · Tim Isokivi

Apinarokon leviäminen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on herättänyt keskustelua. Huolestuneiden ei kuitenkaan tarvitse näillä näkymin pelätä tapausten kehkeytyvän koronan kaltaiseksi pandemiaksi. Toisin kuin covid-19 -tautiin sen alettua leviämään, on apinarokkoon olemassa jo rokote.

Koska apinarokko ja isorokko ovat ovat sukulaisviruksia, tehoaa isorokkorokote molempiin tauteihin. Isorokon vastainen rokotuspakko loppui Suomessa 1950-luvulla ja vapaaehtoiset rokotukset 1970-luvulla. Ylen mukaan isorokkorokotteita on kuitenkin varastoitu varmuuden vuoksi monissa maissa. Rokotteita on valmiina myös Suomessa.

Apinarokko ei myöskään leviä yhtä herkästi kuin koronavirus. Apinarokko ei leviä aerosolitartuntana, vaan läheisessä ihmiskontaktissa. Lisäksi apinarokkovirus on DNA-virus, joten sen mutaatiovauhti on hitaampi kuin koronan kaltaisten RNA-virusten tapauksessa.