Yskänlääkkeet eivät auta lapsia – tauti paranee yleensä itsestään

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Lasten yskä on yksi yleisimmistä syistä hakeutua lääkäriin. Äkilliseen hengitystieinfektioon liittyvä yskä johtuu virusten aiheuttamasta limakalvon toimintahäiriöstä ja yskäreseptoreiden ärsyyntymisestä.

Yskä voi olla kiusallinen oire, joka haittaa lapsen nukkumista, syömistä tai koulunkäyntiä. Vaikka akuutti yskä voi kestää jopa kolme viikkoa, se paranee useimmiten itsestään. Terveystalossa toteutettiin neljä vuotta kestänyt hanke, jonka aikana lasten yskänlääkkeisiin liittyvät hoitosuositukset vietiin kiinteäksi osaksi lääkärien arkea.

Lopputuloksena lapsille kirjoitetut yskänlääkereseptit vähenivät 89 prosentilla ja vastaavasti vanhemmat säästivät lääkekuluissa yli 165. 000 euroa. Hoitosuositusten mukaan yskänlääkkeet ovat sekä tehottomia että mahdollisesti haitallisia lapsille.

− Useimmat nykyisistä yskänlääkkeistä on otettu käyttöön vuosikymmeniä sitten, jolloin myyntiluvan saaminen ei edellyttänyt perusteellisia potilailla tehtyjä lääketutkimuksia. Yskänlääkkeiden tehoa lapsilla ei ole tähän mennessä voitu osoittaa yhdessäkään laadukkaassa kliinisessä tutkimuksessa, lääketieteen tohtori Péter Csonka kertoo.

– Sen sijaan useat yskänlääkkeet vaikuttavat keskushermostoon ja voivat aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä. Suurina annoksina lääkkeet voivat saada aikaan aistiharhoja, tajunnan häiriöitä ja muita vakavia aivotoiminnan häiriöitä, sanoo Terveystalon lastentautien erikoisalajohtaja, hän jatkaa.