Coca-Colaa on juotu Suomessa 70 vuotta – juoma saapui maahan olympialaisten mukana

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lonkero ei ole ainoa Suomessa vuonna 1952 Helsingin kesäolympialaisten yhteydessä lanseerattu suosikkijuoma. Kesäolympialaisten ansiosta Suomessa alettiin juomaan myös yhdysvaltalaista virvoitusjuomaa Coca-Colaa.

Coca-Colan saapumisesta Suomeen tulee 2. heinäkuuta kuluneeksi 70 vuotta. Vuonna 1952 Suomeen tuotiin Amsterdamista 720 000 pullollista virvoitusjuomaa. Vielä tuolloin Coca-Colaa ei valmistettu Suomessa.

Euroopan silloinen Coca-Cola -yhtiö etsi Helsigin olympialaisia varten organisaatioita, jolle se lahjoittaisi juomaa ja joka hoitaisi juomien myynnin. Coca-Colan tiedotteen mukaan yhteistyökumppan löytyi lopulta Sotainvalidien Veljesliitosta. Veljesliitto myi sille lahjoitetut Coca-Cola -pullot 20 markan kappalehintaan ja sai myyntituotot lyhentämättöminä itselleen.

Veljesliitto keräsi Coca-Colan myynnistä lopulta lähes kahdeksan miljoonaa silloista markkaa. Kaikki pullot kerättiin tyhjinä takaisin, mitä pidetään Coca-Colan mukaan suomalaisen pullonpalautusjärjestelmän siemenenä.