Juhannuksen karut luvut: Hätäkeskuksiin yhteensä 34 200 ilmoitusta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hätäkeskuksissa ja pelastuslaitoksissa ei ollut tänäkään juhannuksena hiljaista. Hätäkeskuslaitos on tiedottanut vastaanottaneensa juhannuksena, eli perjantain ja sunnuntain välisenä aikana yhteensä noin 34 200 hätäilmoitusta.

Juhannus oli hätäkeskusten näkökulmasta hieman viime vuotta vilkkaampi. Viime vuonna vastaavana aikana vastaanotettiin noin 33 000 hätäilmoitusta, joten tänä vuonna niiden määrä kasvoi noin 1 200 ilmoituksen verran.

Yleisimpiä tehtäviä juhannuksena olivat muu sairastuminen, kaatuminen sekä ilkivalta tai muu häiriökäyttäytyminen. Hätäkeskuslaitoksen mukaan välitetyistä tehtävistä 52 % välitettiin ensihoidolle, 38 % poliisille, 6 % pelastukselle ja 4 % sosiaalipäivystykselle.

Perjantain ja sunnuntain välisenä aikana hätäilmoituksiin vastattiin keskimäärin 5 sekunnissa. Eniten hätäilmoituksia tuli lauantaina 12 400 kappaleella. Välitettyjen tehtävien osuus ilmoituksista oli kyseisenä päivänä 6 100.