Työllisyysaste nousi – parempi kuin aikoihin, mutta velkakierre pahenee

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Työllisyysaste on jatkanut Suomessa nousuaan. Tilastokeskuksen mukaan työllisyys nousi ja työttömyysaste puolestaan laski toukokuussa. Työllisiä oli Suomessa 61 000 enemmän kuin viime vuoden toukokuussa.

Työttömyysaste oli toukokuussa 7,8 prosenttia, kun vielä vuotta aiemmin se oli 10,3 prosenttia. Hypon ekonomisti Juho Keskisen mukaan työttömyysaste on laskenut yhtä alhaalle kuin se oli maalis-huhtikuussa 2008. Se on viimeksi ollut alempana vuoden 1991 toukokuussa.

Talouden epävarmuus näkyy Keskisen mukaan edelleen määräaikaistyön kasvuna. Työvoimapula on noussut jopa ongelmaksi asti esimerkiksi ravintola-alalla. Osasyyksi tähän on arvioitu muun muassa sitä, että moni ravintola-alan ammattilainen vaihtoi alaa koronapandemian ravintolarajoitusten aikana.

Tavallisesti työllisyyden parantuminen on johtanut valtion talouden parantumiseen ja lainamäärän lyhentämiseen, mutta tänä vuonna Suomi joutuu ottamaan lisää velkaa noin seitsemän tuhatta miljoonaa euroa. Pelkästään valtion lainojen korkokulut nousevat tänä vuonna noin 700 miljoonaan euroon ja ensi vuonna 1 100 miljoonaan euroon. Korkojen noustessa myös korkokulut nousevat vielä näistä ennusteista selvästi.