Depeche Moden perustajajäsen Andy Fletcherin kuolinsyy selvisi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Elektronisen musiikin merkittäviin nimiin lukeutuvan brittiläisen Depeche Mode -yhtyeen kosketinsoittaja Andy Fletcher menehtyi 60-vuotiaana tämän vuoden toukokuussa. Yhtyeen mukaan muusikko menehtyi luonnollisiin syihin.

– Pari viikkoa sitten saimme kuolemansyyn selvityksen, jonka Andyn perhe pyysi meitä nyt jakamaan teille. Andy sai aortan repeämän ollessaan kotona 26. toukokuuta. Vaikka se oli aivan liian aikainen poismeno, hän menehtyi luonnollisesti ja ilman pitkää kärsimystä, Depeche Mode tiedottaa päivityksessään.

Alun perin bassoa soittanut Fletcher perusti Depeche Moden vuonna 1980 yhdessä Martin Goren, Vince Clarken ja Dave Gahanin kanssa. Kappaleista kuten Enjoy the Silence, Personal Jesus, Policy of Truth ja It’s No Good tunnettu htye saavutti 80-luvun aikana valtavan maailmanlaajuisen suosion, joka jatkuu edelleen. Depeche Mode on esiintynyt useaan otteeseen myös Suomessa, viimeksi helmikuussa 2018 Hartwall-areenalla.