Suomen tunnetuimpiin lukeutuvasta rikostapauksesta työstetään parhaillaan draamasarjaa. Ensi vuonna ilmestyvä Ruudun alkuperäissarja Piiritys kertoo Ilpo Larhasta, joka oli otsikoissa erityisesti 1990-luvulla tapahtuneen panttivankitilanteen vuoksi.
Ilpo Larhaa näyttelee Piirityksessä parhaiten Aikuiset-komediasarjasta tunnettu Elias Salonen. Tähti jakoi taannoin Instagramissa kuvan, joka paljastaa hänen käyneen roolia varten melkoisen muodonmuutoksen. Rikoskomisario Heinosta sarjassa näyttelee Napapiirin sankarit -elokuvista tuttu Jussi Vatanen.
Kuusiosaisen sarjan pääkäsikirjoittaja on Hannu Kontturi, ja sen ohjaa Petri Kotwica. Sarjaa on kuvattu muun muassa Hämeenlinnan vankilamuseossa.
Ilpo Larha tuomittiin vankeuteen 77-vuotiaan liikuntakyvyttömän liikemies Wilhelm Högstenin palkkamurhasta. Hän pakeni vuonna 1994 Helsingin lääninvankilasta toisen vangin kanssa. Väkivaltainen tapahtumasarja kulminoitui Lahdessa tapahtuneeseen panttivanki- ja piiritystilanteeseen, joka päättyi lopulta Larhan kuolemaan oman käden kautta.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Jussi Vatanen, rikos, televisio tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.