Liikennekaaos – tonneittain tomaatteja levisi moottoritielle: ”Olivat kuin jäätä”

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Kalifornian pohjoisosassa todistettiin taannoin melko epätavallista vaaratilannetta liikenteessä. Moottoritielle oli levinnyt yli 150 000 tomaattia. Hedelmistä aiheutui tiellä ajaneille vakava liukastumisvaara.

Tilanne sai alkunsa isokokoisen ajoneuvoyhdistelmän törmättyä toiseen ajoneuvoon tiistaina 30. elokuuta. Kolarin seurauksena osa ajoneuvoyhdistelmän kuiljettamista tomaateista levisi Interstate 80 -valtatielle Vacavillen läheisyydessä. Hedelmät muussantuuivat nopeasti tiellä kulkeneiden autojen renkaiden alla.

– Ihmiset eivät ymmärrä kuinka liukkaita toimaattimehu ja tomaattien kuoret ovat. Asfaltille päädyttyään ne ovat kuin jäätä, liikennepoliisi Jason Tyhurst kommentoi USA Today -lehdelle.

Tielle päätyneet tomaatit aiheuttivat lieviin vammoihin ja yhteen jalan murtumaan johtaneen seitsemän ajoneuvon ketjukolarin. Poliisit sulkivat lopulta moottoritien kaikki kaistat siivoustöiden ajaksi.