THL: Ikääntyneille aloitetaan viides koronarokotekierros

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee tänä syksynä uutta koronan tehosterokotusta kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmiin kuuluville. Kyseessä on viides koronavirusrokote. Rokotteen voi ottaa, jos edellisestä annoksesta tai tartunnasta on kulunut kolme kuukautta.

Rokotteen ottamista ei suositella heti syyskuussa, vaan myöhemmin syksyllä samalla käynnillä influenssarokotteen kanssa. Erona aiempaan on, että tehosteannoksen kohderyhmien osalta ei ole enää väliä, kuinka monta rokotetta henkilö on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa hän on mahdollisesti sairastanut koronan.

Alle 65-vuotiaille perusterveille ei ole tarvetta uusiin rokotuksiin. Tässä väestönosassa on myös paljon koronainfektion synnyttämää suojaa. Vuonna 2020 covid-19-virusinfektioon kuoli Suomessa yhteensä 558 henkilöä.