Provinssi julkisti vuoden 2023 ensimmäiset esiintyjät

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Seinäjoen Törnäväsaarella vietettään jälleen ensi kesänä Provinssi-festivaalia. Jo vuodesta 1979 saakka järjestetyn tapahtumaan ensi vuoden ensimmäiset artistikiinnitykset on nyt julkistettu.

Artistiuraansa lopetteleva Antti Tuisku nousee kesllä Provinssin lavalle toiseksi viimeisen keikkansa merkeissä. Tuiskun mukaan Provinssin keikalle vielä kerran pääseminen on mahtavaa, sillä kyseinen festivaali ei ole pettänyt vielä kertaakaan.

Artistijulkistusten suurimpiin ulkomaalaisnimiin lukeutuu ruotsalainen hard rock -yhtye Ghost, joka esiintyi huhtikuussa loppuunmyydyllä keikalla Tampereella. Raskaamman rockin linjaa edustaa myös Ville Valon ensi vuonna debyyttialbuminsa julkaisema VV-yhtye.

Ulkomaalaisia nimiä edustavat brittiläinen metalcore-yhtye Architects ja Ukrainan kulttuurilähettiläinäkin toimiva metalliyhtye Jinjer. Ohjelmaa täydentävät myös suomalaistähdet Gettomasa, Yona, Apulanta, Ruusut ja Anna Puu. Lisää julkistuksia on luvassa myöhemmin.

Provinssi järjestetään Seinäjoella 29. kesäkuutta – 1. heinäkuuta 2023. Tapahtumaan myydään kolmen päivän lippuja alennettuun hintaan 5. marraskuuta asti.