Saksalaisia orpolapsia lennätettiin Suomeen tapaamaan Joulupukkia

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viikonloppuna järjestetyssä hyväntekeväisyystempauksessa joukko saksalaisia orpokotien lapsia pääsi tutustumaan pohjoiseen Suomeen. Frankfurthin ja Münchenin orpokotien lapset lennätettiin Ouluun lentoyhtiö Lufthansan voimin saksalaisyritysten vapaaehtoisten avustuksella.

Lapset lennätettiin ensin huoltajineen Frankfurtista Ouluun 17. joulukuuta. Ohjelmaan kuului tiedotteen mukaan yöpyminen ja jouluista toimintaa Oulusas. Matka jatkui Rovaniemelle, jossa lapset pääsivät tapaamaan joulupukin.

– Ajatellessamme yhteiskunnan haavoittuvimpia ihmisiä – lapsia, joilla ei ole vanhempia tai joilla on vaikea perhetausta – halusimme saada hymyn pienille kasvoille saattamalla ihmiset ja kulttuurit yhteen Joulupukin kanssa, kuvaili Deutsche Lufthansa AG:n Suomen ja Baltian maiden myyntijohtaja Patrick Borg Hedley.

Mukana tempauksessa olivat BusinessOulu sekä Visit Oulu, jotka tarjosivat asiantuntija-apua ja osallistuivat järjestelyihin. Saksalaisia kuvaillaan tiedotteessa tärkeäksi vierailijaryhmäksi Oulun seudulla.