Star Wars -fanit riemastuivat Nasan kuvasta – Marsin pinnalla valomiekka?

Viihdeuutiset Toimittaja:

Nasa on julkaissut aika-ajoin Mars 2020 -tutkimushankkeensa yhteydessä otettuja kuvia naapuriplaneetan pinnalta. Avaruushallinnon tuoreessa kuvassa vilahti jotain, joka sai Star Wars -fanit riemastumaan.

Nasa Perseverance-kulkijan ottamassa kuvassa nähdään Marsin pinnalla lojuva esine, joka muistuttaa hämmentävän paljon Star Wars -elokuvien valomiekkaa. Kuva herätti arvatenkin huvittuneisuutta sosiaalisessa mediassa. Marsin pinta vieläpä näytti kuvassa hieman elokuvien Tatooine-planeetalta.

Valomiekan sijaan esine oli kivinäytteiden säilömiseen tarkoitettu titaaniputki. Sitä ei suinkaan jätetty lojumaan Marsin pinnalle vahingossa, vaan putket jätettiin maahan näytteiden keräämistä varten. Jos Perseverance-kulkijan näytteet eivät selviäisi ehjinä Maapallolle asti, voitaisiin näyteputket kerätä myöhemmin planeetalta erityisvalmisteisen helikopterin avulla.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.