Verokortti on nyt ajankohtainen – näin tarkastat tulorajan oikein

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kaikkien suomalaisten verokortit vuodelle 2023 löytyvät nyt OmaVerosta. Oma, uusi verokortti kannattaa katsoa huolellisesti läpi. Erityisesti kannattaa tarkistaa vuoden 2023 tuloraja, ja varmistaa, että verokorttiin merkityt vähennykset pitävät paikkansa.

Jos työtilanne tai tulot ovat muuttuneet, vuoden 2023 verokortin tulorajaa pitää todennäköisesti päivittää. Jos verokortin tiedoissa on muutettavaa, kannattaa tehdä uusi verokortti OmaVerossa. Verokorttiin merkitty tuloraja on tarkoitettu helmi-joulukuulle, ei siis koko kalenterivuodelle.

– Kun verokortin tiedot ovat heti alkuvuodesta oikein, maksaa tuloistaan veroja tasaisesti pitkin vuotta. Toki verokortin tietoja voi ja kannattaa muuttaa myöhemminkin vuoden aikana, jos siihen on tarvetta, sanoo ylitarkastaja Päivi Ylitalo Verohallinnosta.

– Osa ihmisistä tekee tarpeettomasti uuden verokortin, koska pitää erehdyksessä verokorttiin merkittyä tulorajaa koko vuoden tulorajana. Verokortin alareunasta löytyy kuitenkin arvio koko vuoden tuloista, Ylitalo sanoo.



Verohallinto arvioi verokortin tulorajan henkilön aikaisempien tulojen perusteella.

Tarkistamisen ja mahdollisen muokkaamisen jälkeen uusi verokortti pitää toimittaa tulojen maksajalle tai varmistaa, että maksaja saa verokortin automaattisesti Verohallinnon järjestelmästä.

– Poikkeuksena ovat verokortit, joihin asiakas on itse tehnyt muutoksia joulu-tammikuun aikana. Joulukuussa tehdyt verokortit tulivat voimaan vuoden alusta lähtien, tammikuussa tehdyt heti verokortin valmistuttua, Ylitalo sanoo.