Brittipop-yhtye Blur palaa keikkalavoille – esiintyy kesällä Suomessa Flow-festivaalilla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittipopin suurnimiin kuuluva Blur palaa tänä vuonna esiintymislavoille. Yhtye ilmoitti taannoin esiintyvänsä kesällä 2023 Lontoon Wembley-stadionilla ja eri puolilla Eurooppaa. Yhtye saapuu elokuussa myös Suomeen.

Blur nousee Helsingissä järjestettävän Flow-festiaalin lavalle sunnuntaina 13. elokuuta. Festivaalin muita uusia ulkomaisia julkistuksia edustavat Wizkid, Tove Lo, Moderat, Eddie Palmieri, Sudan Archives ja Nu Genea. Aikaisempien julkistusten joukossa ovat muun muassa Suede, FKA Twigs, Devo, Shygirl, Jockstrap, Anna Puu ja Sexmane.

Blur tunnetaan muun muassa hiteistään Song 2, Girls & Boys, Coffee and TV ja Beetlebum. Yhtye vetäytyi telakalle 2000-luvun alussa, minkä jälkeen laulaja Damon Albarn keskittyi Gorillaz-yhtyeeseensä. Blur palasi myöhemmin jälleen aika ajoin keikkalavoille ja julkaisi vuonna 2015 uuden Magic Whip -albuminsa.