Rihanna on jälleen raskaana – paljasti vauvamasun Super Bowl -esityksessään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulaja Rihanna teki näyttävän paluun musiikin pariin tänä vuonna toimimalla 2023 Super Bowlin puoliaikashow’n pääesiintyjänä Yhdysvaltojen Glendalessa, Arizonassa. Tähti paljasti esityksen aikana todellisen yllätyksen, jota hän on ilmeisesti piilotellut jo kuukausia. Nainen on raskaana.

NHL on julkaissut YouTube-kanavallaan Rihannan upean esityksen, jossa nainen nähdään punaisessa näyttävässä asussa. Asu korostaa hieman pyöristynyttä vauvamasua, josta Rihanna piti esityksensä alussa kiinni kädellään ikään kuin ilmoittaakseen, että hän odottaa toista lasta.

Rihannan puoliaikaesitys oli melkoinen hittipotpuri. Nainen esitti peräti 12 kappaletta, joista oli tehty esitykseen sopivat lyhyemmät versiot. Yleisön reaktioista päätellen ihmisillä on ollut melkoisen ikävä tähden esiintymistä.

Rihanna sai esikoisensa A$AP Rockyn kanssa viime toukokuussa. 34-vuotias laulaja kertoi pian vauvan syntymän jälkeen, että hän haluaa pian toisenkin lapsen. Perheenlisäys on lähentänyt artistipariskuntaa, jonka huhutaan suunnittelevan jo häitään.