Reese Witherspoon haki virallisesti avioeroa – syynä selvittämättömät erimielisyydet

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä Reese Witherspoon ja hänen aviomiehensä Jim Toth ilmoittivat äskettäin, että he ovat päättäneet erota. Nyt Reese Witherspoon on tehnyt asiasta virallista ja palauttanut avioeropaperit allekirjoitettuna.

Avioeron syyksi on People-sivuston mukaan kirjattu selvittämättömät erimielisyydet. Omaisuuden jako tehdään sulassa sovussa avioparin ennalta sopiman avioehdon mukaisesti. Reese Witherspoon on myös kirjannut avioerohakemukseen, että hän ja Jim Toth haluavat yhteishuoltajuuden heidän kymmenenvuotiaalle Tennessee James -pojalle.

Reese on aiemmin kertonut päättäneensä pysyä Tothin kanssa ystävinä. Hän on kuitenkin ollut järkyttynyt siitä, että liitto päättyi eroon. Pari oli yhdessä yli vuosikymmenen, mutta heidän sanotaan olevan erittäin erilaisia ihmisiä. Reese Witherspoon ei kuitenkaan ollut ajatellut enää koskaan eroavansa.