Matkustajan aiheuttaman vaaran seuraus – lentoyhtiö ei myy hätäuloskäynnin viereisiä paikkoja

Ohhoh! · Tim Isokivi

Uutisoimme taannoin Asiana Airlinesin matkustajakoneessa Etelä-Koreassa tapahtuneesta vaaratilanteesta. Koneen ovi oli auennut laskeutumisen aikana. Yhdeksän matkustajaa joutui sairaalaan hengitysongelmien vuoksi, mutta vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin.

Oven aukeaminen ei ollut vahinko. Tilanteen aiheutti koneessa matkustanut 33-vuotias mies, joka veti hätäuloskäynnin kahvaa laskeutumisen aikana. CNN-uutissivuston mukaan mies kertoi viranomaisille kärsineensä stressistä työpaikan menettämisen seurauksena ja halunneensa nopeasti pois koneesta.

Asiana Airlines on sittemmin ilmoittanut lopettavansa lippujen myymisen hätäuloskäynnin viereisille paikoille. Hätäuloskäyntien viereiset paikat jätetään tyhjiksi Airbus A321-200-koneissa myös silloin, kun koneen kaikki muut paikat ovat varattuja.