Ozzy Osbourne ei olekaan vielä valmis keikkalavoille – perui esiintymisen jättifestareilla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Terveysongelmista kärsineen ja niiden vuoksi keikkataukoa pitäneen rocktähti Ozzy Osbournen oli tarkoitus palata lavoille tänä vuonna Power Trip -festivaalilla lokakuussa. Nyt artisti on kuitenkin kertonut joutuneensa perumaan esiintymisen.

– Alun perin suunnitelmanani oli palata lavalle kesällä 2024, ja kun minulle tarjottiin tätä keikkaa, tartuin tilaisuuteen optimistisesti, Osbourne kirjoitti.

– Valitettavasti kehoni sanoo minulle, etten ole vielä valmis. Olen liian ylpeä heittääkseni puolivillaisesti ensimmäisen keikkani lähes viiteen vuoteen, muusikko jatkoi.

Kalifornian Indossa järjestettävässä Power Trip -tapahtumassa esiintyvät muun muassa Metallica, Guns N’ Roses, Iron Maiden, AC/DC ja Tool. Osbournen mukaan hänen korvaajanaan toimii muusikolle läheinen yhtye, joka paljastetaan lähiaikoina.