Suosittu meteorologi menehtyi viikonloppuna 51-vuotiaana

Yhdysvalloissa CBS-New Yorkin meteorologina työskennellyt Elise Finch on kuollut yllättäen viikonloppuna 51-vuotiaana. Nainen oli todella suosittu alueensa meteorologina, ja teki ahkerasti reportaaseja paikan päältä eri sääilmiöistä. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta nainen esiintyi päivää aikasemmin normaalisti televisiossa.

---
---

Finch toimitti sääennusteita vuodesta 2007, joten hän oli tuttu televisiokasvo ja osa uutiskanavansa työryhmää. Meteorologreista muodostuu uutistenlukijoiden tapaan suosittuja televisiotyöntekijöitä. Suomessakin on useita koko kansan suosikkimeteorologeja, kuten Pekka Pouta ja Anniina Valtonen. Kaikki muistavat myös Juha Föhrin ja Kerttu Kotakorven.

– Elise oli lahjakas ja täydellinen ammattilainen, joka noudatti suurta huolellisuutta työssään, televisioasema kirjoitti lausunnossaan.

Elise Finchiä jäivät kaipaamaan tytär ja puoliso.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.