Amerikkalaistutkimus aikuisten päihdetottumuksista yllätti

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Aikuiset ovat yleensä huolestuneita siitä miten paljon nuoret käyttävät päihteitä. Tuore yhdysvaltalainen tutkimus on nyt selvittänyt, että päihteiden ja kannabiksen käyttö Yhdysvalloissa etenkin aikuisten keskuudessa on noussut huomattavasti viime vuodesta.

Keski-ikäiset amerikkalaiset käyttävät entistä enemmän päihteitä ja kannabista. People-sivusto kertoo National Institute on Drug Abuse -laitoksen rahoittamasta tutkimuksesta, jossa haluttiin selvittää miten ihmiset käyttävät päihteitä elämänkaaren eri vaiheissa. Huumausaineiden ja alkoholin käyttäminen ei rajoitu vain teini-ikäisiin ja nuoriin aikuisiin.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 35-50 -vuotiaiden aikuisten päihteiden käyttämistä. Suurennuslasin alla olivat etenkin alkoholin ja kannabiksen käyttäminen. 29 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi juoneensa viime vuonna itsensä säännöllisesti humalaan, mikä oli kolme prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Kannabista käytti 28 prosenttia vastanneista, mikä oli myös kolme prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.