IS: Pohjois-Korea murtautui Suomen puolustusteollisuuteen – kiinnostui merisotateknologiasta

Digi Uutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Pohjois-Korean hakkerien on paljastettu murtautuneen Suomen puolustusteollisuuteen. Microsoftin Digital threads from East Asia increase in breadth and effectiveness -raportissa ilmenevästä asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Pohjois-Koreaa kiinnostaa raportin mukaan erityisesti merisotateknologia. Tähän kuuluvat esimerkiksi sukellusveneistä laukaistavat ohjukset ja vedenalaiset dronet. Pohjois-Korea vakoilee laivastoteknologiaa kolmella kybertiedustelyksiköllään.

Murron kohteeksi joutueita yrityksiä ei ole nimetty. Suomeen on vuoden aikana kohdistunut noin viisi prosenttia Pohjois-Korean vakoiluaktiviteetista. Eniten maa on tehnyt tietomurtoja ja murtoyrityksiä Saksaan, Israeliin, Etelä-Koreaan ja Venäjälle.

Microsoftin raportin mukaan Pohjois-Korea on syyllistynyt verkossa myös kryptovaluuttaryöstöihin. Esimerkiksi kesäkuussa 2022 FBI ilmoitti Pohjois-korean olleen vastuussa kryptovaluuttayhtiö Harmony Horizon Bridgeen kohdistuneeseen 100 miljoonan dollarin ryöstöön.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Digi, Uutiset -osioistamme.