Sähkötupakkaa poltetaan jo alakoulussa – esimerkkiä aikuisilta

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Tällä viikolla vietetään Suomessa ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Viikon teemana on Käsi kädessä: Päihde- ja mielenterveystyö. Esimerkiksi Kanta-Hämeessä tavoitteena on tiedottaa lapsia ja nuoria nikotiinituotteiden haitoista ja vaaroista.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

– Kouluterveyskyselyn mukaan sähkötupakan eli vapen käyttö on lisääntynyt Kanta-Hämeessä, jo alakoulun 4.–5.-luokkalaisten parissa. Uutena nikotiinituotteena markkinoille on tullut nikotiinipussit, joiden lisääntynyt käyttö näkyy myös kouluterveyskyselyn tuloksissa, toteaa ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Anna Kenni Oma Hämeestä.

– Sähkösavukkeet ja nikotiinipussit ovat nuorten silmissä trendikkäitä, mikä näkyy myös vahvasti sosiaalisessa mediassa. Nuorilla on kuitenkin liian vähän tietoa nikotiinituotteiden haitoista.

Kampanjan avulla pyritään saamaan nuorten vanhemmat ja koko lähiyhteisö mukaan alaikäisten sähkötupakan ja nikotiinipussien käyttöä koskevaan keskusteluun. Lisäksi aikuisten on tärkeä miettiä oman alkoholinkäytön vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kaikkien aikuisten yhteinen asia on huolehtia nuorten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.