Suomalainen Alan Wake 2 voitti kolme palkintoa The Game Awardsissa

Digi Pelit Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Los Angelesissa järjestettiin torstaina paikallista aikaa The Game Awards -gaala. Kyseessä on eräänlainen pelialan vastine Oscareille. Suomalaisen Remedy Gamesin Alan Wake 2 voitti tapahtumassa kolme palkintoa. Alan Wake 2 sai palkinnot parhaasta kerronnasta, parhaasta ohjauksesta ja parhaasta taiteellisesta ohjauksesta.

Peli oli ehdolla yhteensä kahdeksassa kategoriassa. Suomalaispeliä enemmän palkintoja sai vain saman määrän ehdokkuuksia kerännyt Baldur’s Gate, joka voitti muun muassa vuoden parhaan pelin palkinnon. Muun muassa Stephen Kingin ja David Lynchin tarinohin verrattu Alan Wake 2 julkaistiin 27. lokakuuta 2023. Remedy Entertainmentin aikaisempien pelien tavoin Alan Wake 2 on vahvasti tarinavetoinen, mikä näkyy myös pelin The Game Awards -gaalassa voittamissa palkinnoissa.

Pelin ohjaaja Sami Järvi kertoi kiitospuheessaan tiimin pyrkineen tekemään projektissa jotain uutta ja ottaneen riskejä. Suomalaisväriä pelialan suurgaalan lavalla edusti myös Poets of the Fall. Yhtye esiintyi gaalassa Old Gods of Asgard -yhtyeenä, joka on osa Alan Waken ja Remedy Entertainmentin luoman Control-pelin maailmaa.